Sundom historia
Noin 520 miljoonaa vuotta sitten maapalloon törmäsi suuri meteoriitti, joka synnytti valtaisan kraaterin joka sittemmin täyttyi erilaisilla kerrostumilla. Nykyisin paikka tunnetaan nimellä Söderfjärden ja se kuuluu osittain Sundomin kylään.
Ensimmäiset ihmiset tulivat Öjbergitille jo kivikaudella, lähes 4 000 vuotta sitten.
Öjberget oli silloin pieni saari kaukana länsimeressä noin 30 km lähimmästä mannermaasta. Lisää tietoa kivikausilöydöistä Öjbergetissä, paina tästä.
Kalastajat ja hylkeenpyytäjät vierailivat myös seudulla 2000 vuotta sitten, jolloin tulevan kylän korkeimmat kohdat nousivat merestä näkyviin ulko-meren saarina. Merkkejä tästä asutuksesta on löydetty rinne-maastosta Länsirannantieltä. Yhtä asuinsijaa on tutkittu arkeologisissa kaivauksissa ja sen ikä on määritetty. Majapohja, paina tästä.
Ensimmäiset pysyvät asukkaat asettuivat alueelle todennäköisesti 1200- tai 1300-luvulla, jolloin kylää kutsuttiin nimellä Murmursund. Meri ja maa antoivat vuosisatojen aikana elannon Murmursundin, tämän päivän Översundomin ja Kålsön, nykyisen Yttersundomin asukkaille. Nimi Sundom tuli käyttöön kylän nimenä 1500-luvun lopulla.
Tämän kalastaja- ja pienviljelijäkylän historiaan voi tutustua mm. Sundomin kotiseutumuseossa, Södersundin tuulimyllyssä, saaristossa Högbådanin tai Storsandin historiallisilla kalastuspaikoilla tai Sundom bygdeföreningenin venevajassa Västeröverissä. Kylän vaiheista voi lukea lisää Sundomin kolmiosaisesta historiankirjoituksesta ja bygdeföreningenin vuosijulkaisusta Murmursunds allehanda.
Ota yhteyttä
info@sundom.fi- jos haluat liittyä jäseneksi Sundomin kotiseutuyhdistykseen/Sundom bygdeförening
- jos haluat esittää kysymyksiä yhdistyksestä